Yli 265 mielenosoittajaa pidätetty ja noin sata loukkaantunut Pariisin mellakoissa – poliisilta varastettiin rynnäkkökivääri
Protestoijia kutsutaan keltaliiveiksi. Poliisi pelkäsi, että ääriliikkeet saattavat soluttautua protestoijien joukkoon.

Protestoijia kutsutaan keltaliiveiksi. Poliisi pelkäsi, että ääriliikkeet saattavat soluttautua protestoijien joukkoon.
Kimi Räikkönen pääsi tutustumaan Sauberin autoon ja henkilöstöön heti päättyneen F1-kauden jälkeen. Hän palasi Sauberille 17 vuoden tauon jälkeen.
Mies hakeutui pojan seuraan ja kävi jopa tämän kotona pesemässä ja vahaamassa pojan moottoripyörän. Kaiken kukkuraksi mies tuli pyytämättä leikkaamaan nurmikkoa pojan kotiin. Kuvituskuva.
Aleksandra Säävälän mukaan kuvaus oli upea kokemus.
Deontay Wilder (vas.) ja Tyson Fury iskevät yhteen varhain sunnuntaiaamuna.
Cristiano Ronaldon pilkkukalastelut eivät menneet läpi.
Argentiinalaisen paavi Franciscuksen ajatuksia avataan kirjan mittaisessa haastattelussa.
Disney-kiinnostus yhdisti parin 30 vuoden ikäerosta huolimatta. Arkansasin Little Rockissa asuvat 24-vuotias Wesleigh ja 54-vuotias Vince rakastuivat reilut kolme vuotta sitten 30 vuoden ikäerosta huolimatta. Vincen poika, joka on kaksi vuotta Wesleighiä nuorempi, ei hyväksy isänsä uutta suhdetta. Sen sijaan Weshleighin äiti, joka on Vinceä vain vuoden nuorempi, on jo tottunut tyttärensä erikoiseen miesmakuun. Weshleigh on aina ollut mieltynyt vanhempiin miehiin ja kaivannut rinnalleen suojelevaa vanhempaa miestä... Читать дальше...
Saga Andersson kertoo, että juhlamekon löytäminen voi aiheuttaa haasteita.
Keskustan Annie Lööf, sosiaalidemokraattien Stefan Löfven ja liberaalien Jan Björklund neuvottelevat viikonlopun aikana Ruotsin hallitusratkaisusta.
Bulls kohtaa Houston Rocketsin vierasottelussa sunnuntaiyönä kello 03 Suomen aikaa.
Patrik Laine valittiin NHL:n kuukauden pelaajaksi.
Näkymät pysyvät Etelä-Suomessa tällaisena lähipäivät. Ehkä myös joulun.
Isokokoinen hevonen saatiin uurastuksen jälkeen ylös suo-ojasta. Kuvan hevonen ei liity tapaukseen.
Yli 20 vuoteen kukaan ei ole tehnyt yhtä monta maalia yhden kalenterikuukauden aikana.
Ander Herreran (vas.) takavasara toi Manchester Unitedin tasoihin Southamptonin vieraana.
Uutistoimisto AFP totesi, että julkilausuma oli kuitenkin edistysaskel, koska kahdessa äskettäisessä huippukokouksessa mitään yhteislausuntoa ei saatu aikaiseksi Yhdysvaltain vastustuksen vuoksi.
Lassi Lehtinen on SM-liigahistorian toinen maalin tehnyt maalivahti.
Ernest Lawsonin Afrobotille tuli lähtö.
Yu Delu järjesteli viiden pelaamansa ottelun tulokset.
Angela Merkel ja Emmanuel Macron kuvattuna Ranskan Compiègnessä marraskuun 10. päivänä.
Arjessa myötätuntoa voi osoittaa sillä, ettei vastaantulija jää näkymättömäksi.
IFK johti ottelua kahdella maalilla mutta taipui lopulta.
Mellakkapoliisi yritti rauhoittaa väkijoukkoja kyynelkaasulla ja vesitykeillä.
Kieltäytymisen seurauksista ei ole vielä tietoa.