ru24.pro
World News in Finnish
Июль
2018

Новости за 29.07.2018

Rankkasade valtasi Uppsalan rautatieaseman - ruotsalaiset ottivat poikkeustilanteesta kaiken ilon irti

Iltalehti.fi 

Valtava rankkasade on aiheuttanut kaaoksen Ruotsin liikenteessä. Uppsalassa vesi tulvi rautatieasemalla sen jalankulkukäytäville ja ylsi matkustajia vyötäröön. Junat ovat kulkeneet, mutta matkustajien on ollut hankala päästä asemalaitureille ja niiltä pois, sillä laiturialueen alapuolella olevat käytävät ovat veden vallassa. Käytävillä pystyy kuitenkin liikkumaan. Kaiken kuivuuden keskellä vettä tuli reippaasti sunnuntaina.

Suomelle hieno avausvoitto jenkkifutiksen EM-kisoissa

Uusi Suomi 

Urheilu

Amerikkalainen jalkapallo

Amerikkalaisen jalkapallon EM-turnausta pelataan Suomessa ensi kertaa 27 vuoteen. Kisojen avausottelussaan sunnuntaina Suomi voitti Vantaan Myyrmäessä Britannian lukemin 28-7.

Kaljakellunta jätti jälkeensä roskakaaoksen

Iltalehti.fi 

Lauantaina arviolta tuhannet ihmiset toivat kumipaattinsa Vantaanjoelle, ja moni vene jäi veteen. Hylätyt kumiveneet, ilmapatjat, muovipussit ja tölkit ovat lauantaisen Kaljakellunnan jäljiltä. Tuhannet ihmiset kerääntyivät Vantaanjoelle lillumaan erinäisillä kumivälineillä ja tapahtuman nimen mukaisesti juomaan kaljaa. Tapahtuma on järjestetty vuodesta 1997. Tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta, ja samalla roskaaminen on lähtenyt käsistä.

Mies hukkui uintireissulla Oulussa

Iltalehti.fi 

Mies painui vedenpinnan alle lauantaina Oulun Myllyojan uimarannalla. Pelastuslaitos löysi hänet sunnuntaina aamupäivällä kuolleena. Mies oli lauantaina uimassa Oulussa Myllyojan uimarannalla. Hän painui pinnan alle noin kello 17.40, mutta pelastajat eivät onnistuneet löytämään häntä etsinnöistä huolimatta. Sunnuntaina pelastuslaitos jatkoi etsintöjä ja löysi kadonneen miehen hukkuneena.

Ajat ovat kovat myös perhosille - hakevat tarvitsemansa suolan kilpikonnan kyynelistä

Iltalehti.fi 

Läntisissä osissa Amazonin sademetsää suola voi olla harvinaisuus ja sitä pitää hakea mitä erikoisimmista paikoista. Suola on elintärkeää perhosten lisääntymisen kannalta, joten sitä täytyy hankkia keinolla millä hyvänsä. Normaalisti perhoset saisivat riittävästi suolaa niiden normaalista ravinnosta, kuten lehdistä ja medestä, mutta Amazonin länsiosat ovat kaukana lähimmästä merestä ja suolaa ei välttämättä päädy luonnon kiertoon perhosille riittäviä määriä.