Julkkikset Pride-huumassa: Alma kaulailee ystävätärtä, Saara Aalto osallistuu kulkueeseen omalla rekalla
Saaran lisäksi myös Alma, Elias Kaskinen ja Riku Rantala osallistuivat Pride-huumaan.

Saaran lisäksi myös Alma, Elias Kaskinen ja Riku Rantala osallistuivat Pride-huumaan.
Urheilu
Jalkapallo
Espanjan jalkapallomaajoukkueen kaksi vuotta kestänyt tappioton putki jatkui maanantainakin joukkueen pelattua MM-kisojen alkulohkon päätösottelussaan 2-2 -tasapelin Marokon kanssa. Espanjalle tulos riitti myös lohkovoittoon, sillä Portugali jäi Iranin kanssa 1-1 -tasapeliin.
Espanja kohtaa jatkopeleissä Venäjän ja Portugali Uruguayn.
Espanja voitti lohkonsa nipin napin.
Cristiano Ronaldo suree hukattua rangaistuspotkua.
Jessica Diggins on olympiavoittaja ja nelinkertainen MM-mitalisti. Viime kauden maailmancupin kokonaiskisassa yhdysvaltalaishiihtäjä sijoittui toiseksi.
B-lohkossa ratkotaan jatkopaikkoja.
Gavin MacLeodin tunnetuin rooli oli Lemmenlaiva-sarjan kapteenina.
Saksan ja Ruotsin välisessä jalkapallon MM-ottelussa tunteet kävivät kuumina.
Elokuva sijoittuu 90-luvun bisnesmaailmaan.
Armeija ja puolustusministeri Mattis ovat painottaneet, että ne vain tarjoavat logistista apua kotimaan turvallisuusministeriölle, joka on vastuussa maahanmuuttokysymyksistä.
Eevi Teittinen, 29, löytää enemmän arvoa yksinkertaisista arjen iloista kuin rahasta.
Suurissa konserteissa on valtava taloudellinen riski, joten esiintyjäksi kannattaa valita artisti, joka saa massan liikkeelle.
Oneplussan uusi päivitys on aiheuttanut akkuongelmia.
B-lohkossa ratkotaan jatkopaikkoja.
Kokoomuksen valiokuntavastaava Sari Sarkomaa arvioi HS:lle, että sote-uudistuksen aikataulu vaikuttaa mahdottomalta. Pääministeri Juha Sipilä esitti Ylellä, että hallituksen luottamusta voitaisiin mitata jo tällä viikolla, jos uudistus lykkääntyy aikataulusyistä.
#Metoo-kampanja lähti liikkeelle lokakuussa 2017.
Poliisipäällikkö Lasse Aapio on hyllytettynä ainakin syytteensä käräjäkäsittelyyn saakka.
Sipilä väläytti Ylellä mahdollisuutta hallituksen luottamuksen mittauksesta.
Maria Lindh pyrki Noora Rädyn vartioimalle Suomen maalille Pyeongchangin olympialaisissa.
Taksilain muutoksen jälkeen taksin katolal oleva kupu ei ole enää pakollinen.
Helikopteri löytyi ilmasta. Kuvan kopteri ei liity tapaukseen.
Demi on puhunut avoimesti julkisuudessa päihdeongelmastaan.
VPS oli täysin aseeton Helsingissä.
Ylistarolaislähtöinen Sami Osala hakkaa rytmiä suositussa Sunrise Avenue -yhtyeessä. Tiellä ammattimuusikoksi tarvittiin yritteliästä asennetta ja ahkeraa opiskelua.