Liikenne | Joulun menoliikenteen ruuhkahuippua ennustetaan lauantaille – Näin ennakoit
Joulun menoliikenne alkaa näkyä valtateillä jo torstaina.
Joulun menoliikenne alkaa näkyä valtateillä jo torstaina.
Donald Trumpin edellisellä presidenttikaudella otettiin käyttöön laajoja matkustuskieltoa muslimienemmistöisille maille.
The Wall Street Journal uutisoi, että Venäjän tiedustelupalvelulla olisi näppinsä pelissä merikaapelin katkeamisessa Itämerellä. Stubb antoi ymmärtää Helsingin Sanomien haastattelussa, ettei uutinen pidä paikkaansa.
Conor McGregor aikoo vielä otella.
Ampumisessa kuoli 1980-luvun lopulla syntynyt nainen.
Silta on ollut auki moottoriliikenteelle toukokuusta lähtien. Työmaapäällikkö Riku Varonen on helpottunut siitä, että silta avattiin ajallaan.
Hope-yhdistyksen mukaan avun piiriin hakeutuvien perheiden määrä on kasvanut. Joulupuu-keräyksessä näkyy sama ilmiö.
Palkinto on yhdysvaltojen laivaston korkea-arvoisin kunniamerkki, joka voidaan myöntää laivaston ulkopuolisille.
Poliitikot ja jopa viranomaiset reagoivat helposti päivän tai kahden mittaisiin tunnepiikkeihin, vaikka juuri heidän tulisi harkita, kirjoittaa Matti Kalliokoski.
Patrik Laine jatkaa tulikuumassa vireessä.
Lumisade alkaa keskiviikkoiltana. Lunta voi kertyä jopa 10 senttimetriä.
Ylenkatsoin vuosikausien ajan entisen pääministerin Matti Vanhasen aikoinaan vahvasti ihannoimaa haja-asutusalueiden omakotiasumista. Nyt olen joutunut siitä hieman joustamaan, kirjoittaa Suvi-Anne Siimes Kanava-lehdessä.
Kun eduskunta nuiji niin sanotun vientimallin, sitä jyrkästi vastustanut Tehy lähetti yllättävän suopean tiedotteen, kirjoittaa politiikan toimittaja Teemu Muhonen kommentissaan.
Leppoisa muisteluohjelma onnistuu näyttämään, millaista bändissä soittaminen parhaimmillaan on.
Vaaleihin valmistautuva Saksa kipuilee idänpolitiikassaan. Neuvostopropaganda vaikuttaa yhä itäsaksalaisten ajatteluun, tutkija sanoo. Laitaoikeisto ja -vasemmisto käyttävät sitä hyväkseen.