Kamux antoi jo toisen tulosvaroituksen lyhyen ajan sisällä, kun myynti sakkaa odotuksia pahemmin.
Asuntojen inflaation vaikutuksista putsatut hinnat ovat laskeneet Suomessa eniten kaikista teollisuusmaista viimeisten 10 vuoden aikana, selviää IMF:n tuoreesta selvityksestä.
HS:n Uutisvisa testaa, oletko ajan tasalla. Kymmenen kysymyksen avulla saat selville, kuinka hyvin olet lukenut Hesarisi viime aikoina.
Janne Antin ei ole joulufiilistelijä. Hänen tapansa osallistua jouluun on kiertää joulupukkina perheiden luona.
Termospullopommit olisivat aiheuttaneet isoa tuhoa kerhotiloissa, syyttäjä katsoo.
Syyttäjä vaatii syytetylle rangaistusta murhasta ja murhan yrityksestä.
Presidenttipari vastaanotti joulutervehdyksiä useilta eri tahoilta.
Tamhockeyn tavoitteena on luoda Tapparasta Suomen arvokkain kansainvälisen tason urheiluviihdebrändi.
Öljy-yhtiö Neste rustaa johtoaan uusiksi. Yhtiön hallitusta johtanut Matti Kähkönen saa väistyä ja tilalle on nousemassa Pasi Laine.
Stora Enso kertoi keskiviikkona tekevänsä pakkausmateriaaliliiketoimintoihin 724 miljoonan euron arvonalennuksen. Se tarkoittaa, että yhtiön nettotulos heikkenee tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä peräti 668 miljoonaa euroa.
Ensimmäinen kädensiirtoleikkaus kesti 17 tuntia. Husin johtajaylilääkärin mukaan kädensiirtojen voidaan odottaa vakiintuvan Husin palveluissa.
Poliisin mukaan iäkäs henkilöauton kuljettaja kääntyi tielle kolmion takaan.
Presidenttipari vastaanottaa vuosittain perinteiset joulutervehdykset, joihin kuuluu myös jouluhauki. HS esittelee kuvakoosteessa edellisten presidenttikausien jouluhaukitunnelmia.
Poika raiskasi entisen tyttöystävänsä perheensä ollessa kotona.