Valtteri Bottaksen kausi jatkuu alavireisenä.
Kukin kirjailija saa 20 000 euroa. Kalevi Jäntin palkinnon on nyt saanut 139 kirjailijaa.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden armahti poikansa Hunter Bidenin. Presidenttiä syytettiin sosiaalisessa mediassa muun muassa korruptiosta.
Ulkomaalaistaustainen mies joutui yllättävän hyökkäyksen kohteeksi kauppakeskuksessa kävellessään.
Vaalivoitto oli menossa sosiaalidemokraateille, kun äänistä oli laskettu 90 prosenttia.
Husin hallituksesta protestina kesäkuussa irtisanoutunut Osmo Soininvaara penää Husin johdolta avoimuutta, sillä nykytilanteessa ihmiset ”kuolevat jonoihin” sattumanvaraisesti.
F-Secure vähentää muutosneuvottelujensa päätteeksi yhteensä 33 työntekijää.
Kaksi 16-vuotiasta nuorta pahoinpiteli vanhuksen tämän kotitalon rappukäytävässä.
Edoardo Boven tila on vakaa.
Utah Jazz hävisi neljännen perättäisen ottelunsa.
Lähes 20 vuoden takaiset levyarviot ja naismuusikoista käytetyt nimitykset ovat huimaa luettavaa, kirjoittaa kulttuuritoimittaja Jussi Lehmusvesi.
Öljy-yhtiöiden paine mukautua ilmastosopimuksiin on vähentynyt, koska kuluttajia, yrityksiä ja poliitikkoja huolettavat enemmän hinnat kuin ilmasto.