Liikevoiton arvioidaan jäävän tänä vuonna edellisvuotta alemmalle tasolle. Oikaistun liikevoiton arvioidaan olevan samalla tasolla tai parempi.
Sävellyskilpailun osallistujia kehotettiin kuvittelemaan ”kesän 2050 kovin kansanmusiikkibängeri” eli kansanmusiikin hittikappale.
Viro on sanonut epäilevänsä, että osa tavaroista, joiden on ilmoitettu kulkevan Venäjän läpi, on saattanut jäädä Venäjälle.
Nokialainen jatkaa hyvistä asemista. Eroa kärkeen on neljä lyöntiä, mutta tiukalle kentällä voi tapahtua mitä vaan.
Palkinto on 15 000 euron arvoinen.
51-vuotiasta turkkilaista verrattiin myös jääkiekkoilija Mika Niemiseen.
Kielitaito on Suomessa työllistymisen kynnyskysymys, jonka kanssa työperäiset maahanmuuttajat tuskailevat. HS Visio kysyi kolmelta pitkään Suomessa töitä hakeneelta ulkomaalaiselta, mikä tekee sen ylittämisestä vaikeaa.
Diabeteslääke Ozempicin vaikuttava aine näyttää tehoavan paitsi painonpudotukseen, myös munuaissairauksiin ja riippuvuuksiin.
Yhdysvaltain uimareiden ylivoima jatkuu Pariisissa. Voiton takaa hurja määrä dataa uimarin liikkeistä – ja fyysikko Isaac Newtonin opit.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Välikohtaus tapahtui 12. heinäkuuta, jolloin eduskunnassa äänestettiin niin kutsutusta käännytyslaista.
HS kokosi listan yli tusinasta Israelin surmaamasta aseorganisaatioiden komentajista.